perjantai 16. syyskuuta 2016

Iso paha Putin, vai onko sittenkään?

Ensimmäinen kunnon teksti pitää luonnollisesti aloittaa aikamme yhdestä suurmiehestä. Putin on, halusitte tai ette, yksi tämän hetken vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. Millainen on World Orderissakin ajatuksia herättänyt mies? Onko Putin oikeasti noin viisas, vai onko se kaikki Venäjän propagandaan sisältyvää huijausta, jolla saadaan yleisön pisteet?

Kuvahaun tulos haulle putin


Tosiasiassa en usko että yksikään tämän blogin lukijoista pystyy omasta kokemuksestaan sanoa millainen Vladimir Vladimirovitsh Putin on oikeasti. Enkä minäkään pysty asiaan sanomaan juuta enkä jaata. En oikeasti. Miksi sitten edes aloitin kirjoittamaan tätä kun alkaisi melkein olemaan kiire navettaan?

Vastauksena tuohon: koska mielestäni Putin on sanojensa mittainen mies. Äärimmäisen rohkea ja moraalinen johtaja. Perustelen sitä itselleni sillä, että minkä takia Putinin pitäisi tässä vaiheessa esittää muuta kuin on. Hänen takanaan on suurin osa venäläisistä ja monen muun maan kansalaisia.

Itselleni tuli mieleen, että hänen taustallaan ei taida suuremmin olla ketään vahtimassa. Toisin kuin esimerkiksi USA:ssa on puolue hyvin vahvasti presidentinkin taustalla.

Ja eikö jo Kennedyn murha kertonut jostain jotain? Heti kun maahan tuli presidentti, jolla oli munaa vastakkaisiin mielipiteisiin, hänet ammutaan. Minun mielestäni Kennedyn murhaa ei edes tutkittu kunnolla.

Putinilla on kuvien perusteella äärimmäisen hieno suhde koiriinsa. En tunne kovin montaa ihmistä jotka pystyisivät hallitsemaan sekä laumanvartijarotuisen koiran että akitan. Lisäksi omaan sydämeen iski siinä vaiheessa kun Buffy-koiransa nimeämistapahtuman videossa Putin selkeästi herkistyy. Siihen ei tarvittu muuta kuin että Buffy-pallero laittoi tassunsa presidentin käden ympärille.





Lisäksi mitä nyt olen jonkun verran seuraillut Putinin uraa, niin ihan kuin hän olisi tunteellinen ihminen. World Orderissa näytetään kohta, joissa hän puhuu ymmärtääkseni Venäjän muille päättäjille.

"Tämä ei ole ensimmäinen barbaarimainen terroriteko, jonka kohteeksi Venäjä on joutunut. Niihin ei ole yleensä mitään sisäistä tai ulkoista näkyvää syytä. Näin oli Volgogradin aseman räjähdyksessä vuoden 2013 lopussa. Emme ole unohtaneet ketään emmekä mitään. Kansalaistemme murha Siinailla kuuluu kuolonuhrien lukumäärässä laskettuna verisimpiin rikoksiin. Emme kuivaa kyyneleitämme sielustamme ja sydämestämme. Tämä rikos seuraa meitä ikuisesti. Se ei kuitenkaan estä meitä löytämästä ja rankaisemasta rikollisia. Tämä rikos ei vanhene koskaan, ja meidän on tiedettävä kaikki rikolliset nimeltä. Me etsimme heitä kaikkialta, mihin he ovat piiloutuneet. Löydämme heidät mistä tahasa maailman kolkasta ja rankaisemme."

Näiden sanojen aikana oli selkeästi nähtävissä kuinka voimakkaan reaktion terrori-isku aiheutti Putinille. Se oli niin ilmeisen voimakas, että siihen tarvitaan oikeita tunteita. Tuollaisia tunteita ei näytellä, enkä usko että itsellenikään vastaavassa tilanteessa olisi kovin helppoa estää emotionaalisia reaktioita.

Olen sitä mieltä että tämä entinen KGB:n agentti oikeasti välittää kansastaan. Siihenhän Krimin tapahtumatkin perustuivat ymmärtääkseni. Krimin venäläiset ja venäjänkieliset halusivat Venäjään, ja niin he äänestivätkin. Sitä eivät vain länsimaat hyväksyneet. Mutta en ota Krimiin sen enempää kantaa, koska tietoni noista tapahtumista perustuvat Suomen mediaan ja muutamiin Putinin sanoihin.

World Orderin jälkipuinneissa *Click* Tuomas Milanoff ja Riku Rantala vieraineen keskustelivat infosodankäynnistä. Pätevästi en nyt muista kuka sanoi, muttta joku sanoi että "Totuus on devalvoitu". Tämä on äärimmäisen hyvin sanottu. Totuuden arvo on laskettu tarkoituksellisesti alas, jotta se ei paljastuisi.

En tiedä mikä totuus on kun puhutaan Putinista. En usko että monikaan tietää. Kyseessä on uskon asia. Ironista sinänsä.

Minä uskon että Putin on poliitikoksi vilpittömästi moraalinen, viisas ja rohkea mies, joka rakastaa maatansa. Olen onnellinen siitä, että oma presidenttimme Niinistö omaa ilmeisesti positiiviset välit Vladimirin kanssa. Jos teoriat pitäävät paikkaansa, Putin on ainut joka tällä hetkellä on esteenä maailmansodan alkamiselle.

Ei, tarkoitus ei ole peloitella. Maailmansota ei ole tulossa. Putinkin sanoi niin:

"Toisaalta en usko, että me olemme maailmanlopun partaalla, koska ihmiset ovat järkeviä. Järkeviä ihmisiä on kaikkialla Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa. Heti kun he huomaavat, että jotain vakavaa on tapahtumassa, he orientoituvat uudelleen."

Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että World Order oli tehty ehkä liian läpinäkyvästi propagandaelokuvaksi. Mikäli Putin on oikeasti hyvä mies, hänet saatiin tässä näyttämään vilpillisen hyvältä ihmiseltä. Mutta. En tiedä. Valitkoon jokainen itse kehen uskoo.

Tahtoisin niin kovin nähdä tämän miehen livenä. Taitaa vain jäädä haaveeksi..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti